Monet hyönteislajit ovat vähentymässä johtuen erityisesti tehomaataloudesta. Tämä on ongelmallista, koska hyönteiset vaikuttavat suoraan viljelykasvien terveyteen ja sadon määrään. Jos viljellään vain harvaa kasvilajia, hyönteisten ravinto ja elinympäristöt vähenevät.
Yksi ratkaisu tähän on viljelykasvien monipuolistaminen.
Hyönteisillä on tärkeä rooli

Hyönteiset tarjoavat ihmisille tärkeitä ekosysteemipalveluita. Esimerkiksi maakiitäjäiset ja hämähäkit saalistavat sellaisia lajeja, joista voi tulla tuholaisia. Luonnonpölyttäjillä on puolestaan yksi tärkeimmistä rooleista kukkivien viljelykasvien pölyttäjinä. Molemmat “palvelut”, eli tuholaistorjunta ja pölytys, ovat tärkeitä lopullisen sadon onnistumisen kannalta.
Viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana hyönteisbiomassakato on ollut valtavan suurta, jopa 75 prosenttia. Hyönteisten biomassa tarkoittaa niiden yhteispainoa. Syynä ovat todennäköisesti tehomaatalous, lannoitteet, hyönteismyrkyt ja myös joidenkin lintulajien vähentyminen. On siis erittäin tärkeää löytää keinoja ehkäistä hyönteisten määrän pienenemistä entisestään.
Viljelykasvien monipuolistamisen vaikutus hyönteisiin
Viljelykasvien monipuolistaminen tarkoittaa sitä, että tilalla viljellään useampaa kuin vain paria kasvilajia. Se on tärkeä työkalu, jolla varmistetaan sadon saaminen ja ehkäistään riskejä. Viljelykasvien monipuolistaminen on myös tärkeää hyönteislajien määrän lisäämiseksi. Hyönteisten monimuotoisuuden lisääntyminen voi lisätä hyönteisistä saatavia hyötyjä. Näitä ovat esimerkiksi edellä mainitut tuholaistorjunta ja pölyttäminen.
Viljelykasvien suurempi monimuotoisuus voi hyödyttää pölyttäjiä tarjoamalla niille vaihtelevamman ja jatkuvamman ravinnonlähteen. Esimerkiksi rypsi ja rapsi, jotka ovat kukkivia viljelykasveja, tarjoavat valtavasti resursseja pölyttäjille, mutta niiden kukat ovat kuitenkin auki vain lyhyen aikaa. Muiden ympäri vuoden kukkivien kasvien viljely auttaa tukemaan pölyttäjiä pitkäaikaisemmin.
Öljykasvit ovat todella hyödyllisiä myös monimuotoisuuden kannalta, niitä kannattaa siis hyödyntää tulevaisuudessakin. Niiden tuoksu houkuttelee kasvinsyöjien vihollisia, jotka vähentävät tuholaisia. Tämän lisäksi niiden mesi ja siemenet ovat todella monen hyönteisen ja linnun ravintoa.
Viljelykasvien monipuolistaminen vastuullisesti
Euroopan ruoantuotantoa uhkaavat monet samanaikaiset ongelmat, kuten ilmastonmuutos, hyönteisbiomassakato, luontokato, äärimmäiset sääolosuhteet ja tuholaiset. Maatalouden täytyy siis parantaa omavaraisuuttaan vastuullisesti, jotta ongelmat eivät pahene.
Viljelykasvien monipuolistaminen on osa kestävämpää maataloutta. Se vaatii viljelykasvien terveyden edistämistä, tutkimusta ja innovaatiota. Ilmastonmuutos lisää tarvetta uusille ja entistä paremmin ilmastonmuutokseen sopeutuville kasvilajeille. Uusien lajien lisäksi myös jotkin tutut lajit, kuten palkokasvit voivat auttaa vastuullisessa viljelykasvien monipuolistamisessa, sillä ne parantavat maaperää, vähentävät lannoitetarvetta ja tukevat luontoa.
Vastuullinen viljely on myös erityisen tärkeää hyönteisten määrän lisääntymisen kannalta. Vastuullisessa viljelyssä pyritään esimerkiksi vähentämään hyönteisille haitallisia torjunta-aineita. Myös esimerkiksi parempi maaperän kunto tarjoaa sopivamman elinympäristön monille hyönteisille ja selkärangattomille.
CBD-kukat osana vastuullista kasvivalintaa

CBD-kukat ovat hamppukasvin kukintoja, joita arvostetaan erityisesti niiden luonnollisen alkuperän vuoksi. Parhaat CBD-kukat ovat yleensä huolellisesti viljeltyjä, testeissä hyväksyttyjä ja mahdollisimman vähäisesti käsiteltyjä. Vastuullisessa tuotannossa kiinnitetään huomiota esimerkiksi viljelymenetelmiin ja tuotteen alkuperän läpinäkyvyyteen.
CBD-kukkien kohdalla vastuullinen valinta tarkoittaa myös sitä, että tuotteet ovat paikallisen lainsäädännön mukaisia ja niiden ominaisuuksiin on hyvä perehtyä ennen käyttöä. On hyvä välttää esimerkiksi CBD-kukkia, jotka sisältävät lisättyjä terpeenejä, jotka muuttavat niiden alkuperäistä makua tai joiden THC-pitoisuus on yli lain salliman määrän.
Yhteenveto
Viljelykasvien monipuolistaminen on tärkeä keino tukea hyönteisten monimuotoisuutta ja kestävää ruoantuotantoa. Hyönteiset edistävät viljelykasvien pölytystä ja tuholaistorjuntaa, mikä vaikuttaa suoraan sadon onnistumiseen. Muun muassa tehomaatalous ja torjunta-aineet ovat kuitenkin vähentäneet hyönteisten ravintoa ja elinympäristöjä.
Monipuolisemmat viljelykasvit tarjoavat hyönteisille ravintoa pidemmäksi aikaa sekä tukevat hyönteislajeja, jotka vähentävät tuholaisia. Öljykasveja ja palkokasveja on tärkeää hyödyntää myös tulevaisuudessa, koska ne auttavat muun muassa viljelykasvien monipuolistamista.
Vastuullinen viljely tukee sekä hyönteisiä että ruoantuotannon pitkäaikaista kestävyyttä. CBD-kukkien kohdalla vastuullisuus liittyy erityisesti huolelliseen viljelyyn, tuotteiden testaamiseen, alkuperän läpinäkyvyyteen ja paikallisen lainsäädännön huomioimiseen.
